Vuokra-asunnon loppusiivous - OVV Asuntopalvelut

Vuokra-asunnon loppusiivous

10.10.2016

Vuokrahuoneiston siivoustaso muuttohetkellä ja vakuuden palautus ovat yksi suurimpia riidan aiheita vuokrasuhteessa. Jokainen ihminen on erilainen ja käsitys siististä on hyvin subjektiivinen – se, mikä toiselle on hyvin siisti, voi toiselle olla vasta tyydyttävä. Siivoamisesta ei ole laissa mitään tarkkaa pykälää, ja usein neuvottelemalla päästään jokaista osapuolta tyydyttävään ratkaisuun. Loppusiivouksen aiheuttamiin epäselvyyksien ratkaisemisen apuna on mm. Asunhuoneiston tavanomaisen kulumisen ja asunnon siivouksen ohjeistus, joka opastaa vuokranantajaa ja vuokralaista tilanteissa, jolloin ei ole täysin selvää ratkaisua asunnon korjauksen tai siivouksen korvausvastuista. Tarkemmin ohjeistuksen sisältöön voit tutustua tästä (linkki ohjeistukseen jutun lopussa).

Vuokrasopimukseen on tärkeää kirjata, että huoneisto tulee luovuttaa siivottuna ja edelleenvuokrauskunnossa, tai muussa tapauksessa vuokralainen vastaa siivouskustannuksista. Näin mahdollisen siivouspuutteiden ilmaantuessa on yksinkertaisempaa lähteä perimään korvauksia. Mutta tässäkin tapauksessa, mikäli asunnossa havaitaan siivouspuutteita, on vuokranantajan selkeästi kirjattava puutekohdat ja antaa mahdollisuuksien mukaan poismuuttaneelle mahdollisuus tulla korjaamaan asia. Mikäli tämä ei onnistu, on neuvoteltava jatkosta – esim. siivouskorvauksesta uudelle asukkaalle, tai siivoojan käytöstä. Siinäkin tapauksessa, että poismuuttaneen vuokralaisen vakuudesta pidätetään siivouskorvausta, on hänelle esitettävä kirjallisesti syyt ja perusteet vakuuden pidättämiselle.

Mitä loppusiivouksen pitää sitten käsittää? Hyvä vuokratapa säätää loppusiivouksesta seuraavasti: ”Huoneisto ja muut vuokrasuhteen perusteella käytössä olevat tilat tulee vuokrasuhteen päätyttyä luovuttaa tyhjinä, hyvässä kunnossa ja siivottuina. Huoneiston, kaappien, lattioiden ja pintojen on oltava pyyhittyinä ja roskat vietyinä”. Mutta kuka säätää, milloin asuntoa on siivottu riittävästi?

Vuokralaisen tulee huolehtia jo vuokrasuhteen aikana huoneiston säännöllisestä perussiivouksesta, mikä tarkoittaa mm. säännöllistä pintojen puhdistamista, ikkunoiden pesua, jääkaapin ja pakastimen sulattamista, uunin ja lieden puhtaanapitoa, venttiilien ja liesituulettimien suodattimen puhdistamista sekä lattiakaivon puhdistamista. Mikäli näistä ei huolehdita, on vaarana, että asunto kuluu normaalia enemmän, ja myös lika pääsee pinttymään. Fiksu vuokralainen ottaakin huomioon asunnon perussiisteyden jo asumisen aikana – kun asunnon perussiivouksesta on huolehdittu säännöllisesti, loppusiivoukseen ei välttämättä vierähdä yhtä paljon aikaa. Vanhemmissa ja ”kulahtaneemmissa” asunnoissa myös rajanveto kulumien ja poistettavissa olevan lian välillä on joskus hankalaa – on itsestään selvää, että kaksi vuotta vanhan asunnon keittiön pintojen voidaan olettaa olevan siistimmät, kuin 60-luvun alkuperäiskuntoisen asunnon, jonka keittiö on nähnyt kymmenien eri vuokralaisten erilaiset kokkausjäljen. On myös kohtuutonta olettaa, että poismuuttava vuokralaisen pitäisi hinkata irti alkuperäisen kylpyammeen kulumat, jotka ovat tulleet ajan myötä pinttymällä jo aiempien asukkaiden aikana.

Ikkunoiden pesun katsotaan kuuluvan vuokralaisen vastuulle, mutta pesemisen velvoite poismuuton hetkellä on aina tapauskohtainen. Mikäli ikkunat ja ikkunanvälit ovat huomattavan likaiset ja niistä näkee, ettei ikkunoita ole vuokrasuhteen aikana säännöllisesti puhdistettu, on ne poismuuttavan ne loppusiivouksen yhteydessä pestävä. Vastaavasti mikäli ikkunat ja ikkunanvälit ovat perussiistit ja niistä näkee, että niitä on silloin tällöin pesty vuokrasuhteen aikana, ei niitä pois muuttaessa tarvitse välttämättä puhdistaa. On kuitenkin huomioitava, että esimerkiksi kaupunkien keskusta-alueella asuntojen ikkunat likaantuvat nopeasti kadulta nousevan pölyn takia ja vaikka ikkunat olisikin pesty, niin ne voivat jo parin päivän kuluessa olla likaisen näköiset.

Mikäli muuttaessasi uuteen asuntoon huomaat, että loppusiivousta ei mielestäsi ole tehty riittävästi, ota välittömästi yhteyttä vuokranantajaan ja kerro tilanne. Ottaessasi yhteyttä sinun tulee kertoa tarkasti missä on likaa ja mikä on siivoamatta. Joku todistaja, yleensä muuttoapu, on hyvä olla, jolloin voidaan toteen näyttää siivoamaton asunto – fiksua on ottaa myös mahdollisimman tarkkoja kuvia puutteista, ja toimittaa ne vuokranantajalle neuvottelujen avuksi. Mikäli asunnon siivoaa itse ja vaatii korvauksia vasta jälkikäteen, voi olla vaikea saada asiasta sopuratkaisua, etenkin mikäli todisteita ei ole. Siivoamattomaan asuntoon muutto ei myöskään oikeuta itse jättämään asuntoa aikanaan siivoamatta. Siivoustasoa tarkasteltaessa on syytä pitää järki päässä – mikäli asunto on selkeästi siivottu ja ainoa puute on muutama villakoira ja leivänmuru, eivät ne anna perusteita siivouskorvaukselle. Mutta mikäli lattia on täynnä hiekkaa tai kodinkoneet ovat jääneet puhdistamatta, on syytä ottaa välittömästi yhteyttä vuokranantajaan.

Siivousongelmat on aina paras setviä tuoreeltaan. Suositeltavaa onkin, että aina vuokrasuhteen päättyessä vuokralainen ja vuokranantaja suorittavat asunnon loppukatselmuksen, jossa voidaan yhdessä todeta mahdolliset siivous- ja korjaustarpeet ja sopia niiden hoitamisesta. Tärkeää on myös aina asukkaan vaihtuessa tehdä muuttotarkistus, jossa vuokranantaja kuvaa ja kirjaa asunnon kunnon ja mm. pinttymien tason ylös – näin ollen on helpompi todistaa kulumien ja pinttymien taso seuraavan kerran, kun vuokralainen on vaihtumassa.

OVV Asuntopalvelut Kuopio