Ajankohtaista
-
Muutto maalle vai kaupunkiin?
06.03.2020
MUUTTO MAALLE VAI KAUPUNKIIN? Vakiintuneen käsityksen mukaan Suomen ennustetaan kaupungistuvan ja maalta muutetaan kaupunkeihin. Toisaalta Sitran tulevaisuustutkija Mikko Dufva pohti hiljan kysymystä voisiko maallemuutto olla kaupungistumistrendin vastavoima. ”Kaupungistuminen ei tarkoita, että kaikki muuttavat Helsingin, Tampereen tai Turun keskustaan vaan, että hakeuduttaan kaupunkeihin hyvien kulkuyhteyksien varrelle. Esimerkiksi Joensuussa ilmiö näkyy vuokrausten kasvuna ja myös työssäkäyvien…
-
Vuokra-asuminen on kasvava trendi
25.02.2020
Vuokra-asuminen on kasvava trendi Koko Suomea ajatellen vuokra-asuminen suomessa on lisääntynyt. Vuosien 2013 ja 2016 välillä vuokra-asumisen yleistyminen on tapahtunut keskituloisten ryhmässä sekä pienituloisten ja keskituloisten väliin jäävässä ryhmässä. Ikäluokista vuokra-asuminen kiinnostaa erityisesti nuoria. Ensiasunnon ostajat ovat vähentyneet viime vuosikymmenestä ja heidän keski-ikänsä on noussut. Eri perhemuodoista vuokra-asuminen on lisääntynyt nopeimmin lapsettomien pariskuntien joukossa. Suuriin kasvukeskuksiin muuttaville…
-
2300 sijoitusasuntoa Kokonaispalvelun piirissä
02.12.2019
2.300 SIJOITUSASUNTOA KOKONAISPALVELUN PIIRISSÄ – ASUNTOSIJOITTAJILLE AVOIN PALVELUORGANISAATIO 13 KAUPUNGISSA KAIKKIEN SAATAVILLA Asuntosijoittajat ovat viimeisen kolmen vuoden aikana löytäneet vaihtoehdon perinteiselle asuntosijoittamiselle – he ovat liittäneet asuntonsa Kokonaispalveluun, jossa palveluntuottaja vastaa paitsi asunnon vuokrauksesta myös vuokralais- ja taloyhtiösuhteesta koko vuokrakauden ajan. Kokonaispalveluun on liittynyt jo lähes 2.300 sijoittajaomisteista asuntoa eri puolilla Suomea. Uutena ilmiönä…
-
Kilpailu hyvistä vuokralaisista kiristyy
25.11.2019
Kilpailu hyvistä vuokralaisista kiristyy Vuokra-markkinat ovat eriytyneet Suomen eri alueilla. Voimakkaan rakennusbuumin myötä suurimpien kasvukeskusten ulkopuolella markkinat ovat muuttuneet vuokralaisen markkinoiksi. Vuokralaisilla on lisääntyneen uudisrakentamisen myötä monilla paikkakunnilla aiempaa enemmän valinnanvaraa vuokra-asumisessa. Siksi kilpailu hyvistä vuokralaisista on kiristynyt. Ennen vuokralaiset kilpailivat asunnoista. Nyt erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolella vuokranantajat kilpailevat luotettavista vuokralaisista. Uusien asuinkerrostalojen valmistuminen kiristää…
-
Vakuuden palautus – viipymättä
30.10.2019
Rahavakuuden palautus viipymättä Vuokrasuhteen päätyttyä rahavakuus tulee palauttaa viipymättä. Vakuuden palautusaikaa ei ole laissa määritelty, mutta oikeuskäytännön mukaisesti palautus tulisi tapahtua kahden viikon kuluessa, mikäli vuokrat on maksettu, asunto on siivottu ja tarkastettu, ja avaimet on palautettu. Ennen vakuuden palautusta on tietenkin tarkistettava, että kaikki vuokrat ja vesimaksut on maksettu. Vuokranantaja on viime kädessä vastuussa…
-
Vuokran alentamista ei kannata pelätä
22.08.2019
Lehdistötiedote VUOKRAN ALENTAMISTA EI KANNATA PELÄTÄ - KAIKKI VUOKRAVÄLITTÄJÄT KOHDANNEET ILMIÖN Asunnon vuokra voi myös laskea vaikka isossa kuvassa ne ovatkin nousseet. Yhä useammin vuokraa alennetaan erityisesti, kun kyseessä on asunnon heikko sijainti tai kunto. Investors House Kiinteistövarallisuudenhoito Oy:n omistaman OVV-ketjun yrittäjille elokuussa tehdyn kyselyn mukaan jokainen OVV-yrittäjistä on keskustellut vuokranantajien kanssa yksittäisten asuntojen…
-
Opiskelijat saapuvat – onko vuokra-asuntosi valmiina?
10.07.2019
Lehdistötiedote 10.7.2019 OVV -ketjun uusien vuokrasopimusten määrä jatkoi kesäkuussa kuuden prosentin kasvussa. Myös halutussa OVV Kokonaispalvelussa jatkui kasvu. Kesäaika on vilkkainta vuokrausaikaa, kun opiskelijat tulevat aktiivisesti vuokramarkkinoille. Monet vuokranantajat varmistavatkin ennakkoon vuokra-asuntonsa kilpailukyvyn. He usein myös löytävät parhaat vuokralaiset. ’’Käyttämällä ammattilaista apuna vuokra-asunnon vuokrauksessa, sekä vuokranantaja että vuokralainen voittavat. Välittäjä luo turvaa molemmille ja ammattitaitoinen…
-
Onko vuokralaisen luottotietomerkinnät aina riski vuokranantajalle?
02.04.2019
Maksuhäiriömerkinnät ovat yleistyneet räjähdysmäisesti, ja niitä on jo lähes yhdeksällä prosentilla suomalaisista. Yleensä yksityiset vuokranantajat kieltäytyvät vuokraamasta asuntoaan henkilölle, jolla on luottotietomerkintöjä. Vuokramarkkinat ovat kuitenkin muuttuneet, asuntoja on paljon ja hyviä vuokralaisia on yhä vähemmän valittavaksi. Moni vuokranantaja pohtii uskaltaako asunnon vuokrata henkilölle, jolla on luottotiedoissaan merkintöjä. On merkintöjä ja merkintöjä Luottotietomerkintöjä kannattaa tarkastella tarkemmin:…
-
”Ah, miten vapauttavaa on karsia pois turhaa omaisuutta!”
12.03.2019
Miten paljon ihminen tarvitsee tilaa ympärilleen, jotta asunto tuntuu kodikkaalta? Kaupunkikeskusten imu voimistuu jatkuvasti ja yhä useampi haluaa ytimeen, mutta asunnot keskustassa ovat kalliita, ja moni päätyy muuttamaan pieneen vuokra-asuntoon. Pienen asuntoon mahtuu vain tarpeellisin, ja joudumme kriittisten valintojen eteen: mitä me oikeasti tarvitsemme? Johtaako Konmarittaminen onneen? Helpottuneet ja onnellisen näköiset ihmiset julistavat otsikoissa: "Stressi…
-
Näin teet hyvän vuokra-asuntohakemuksen
21.06.2018
Opiskelupaikka taskussa ja elämä edessä. Ainoastaan yksi oleellinen asia puuttuu – nimittäin se ikioma vuokrakoti. Kuulostaako tutulta? Samassa tilanteessa ovat tuhannet muut opiskelijat, jotka alkavat opiskelupaikan saatuaan etsiä kiivaasti omaa asuntoa. Kuinka siis erottautua kaikkien muiden joukosta? Tässä muutama vinkki hyvän asuntohakemuksen tekoon: 1) Kun kirjoitat hakemusta, mieti, mikä tekee juuri Sinusta hyvän vuokralaisen. Yksityiset…
« Edellinen 1 … 4 5 6 7 8 9 Seuraava »