Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys - OVV Asuntopalvelut

Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys

Elettiin vuotta 1999 ja Kuopioon oli ilmestynyt uusi vuokravälitystoimisto nimeltään OVV. Tämä herätti Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen taloudenhoitajana työskentelevän Pekka Tenhusen mielenkiinnon. Hän marssi toimistoon sisään, sillä hänen tehtävänään on vastata yhdistyksen omistamien useiden sijoitusasuntojen vuokrauksesta.

KLYY on luontoyhdistyksenä yksi Suomen vanhimpia ja merkittävimpiä. Vuonna 1896 perustettu yhdistys tukee luonnontieteen perustutkimusta ja jakaa apurahoja tutkimustyöhön. Yhdistys on vuosien mittaan saanut yksityispuolelta rahoitusta ja testamentteja, jolla toimintaa on rahoitettu.

Nykyään, liki kaksi vuosikymmentä myöhemmin Tenhunen marssii OVV:n toimistoon monta kertaa vuodessa.

”Hommat on hoitunut aina hyvin. Koskaan ei ole ollut mitään huonoa sanottavaa. Joka kerta kun olen sinne murheineni mennyt, on minut otettu hyvin vastaan. Minua ei ole jätetty yksin.”

Vuosien aikana hänelle on ehtinyt tulla tutuksi koko vuokralaisten kirjo, niin hyvässä kuin pahassa. Esimerkin hän antaa vuokralaisesta, joka asui sitkeästi asunnossa muttei maksanut vuokriaan. Tällöin OVV:lta soitettiin vuokralaiselle ja selvitettiin minkä vuoksi vuokrarästejä oli syntynyt. He myös laativat ilmoituspapereita häiriöitä aiheuttaneille vuokralaisille.

”Siellä hyvin reippaasti sanotaan, että no minäpä soitan, jos on jotain huomautettavaa vuokralaiselle. OVV:lla on sellainen toimeen tarttumisen meininki”

Tenhunen kuitenkin myöntää, että huonoimmat vuokralaiskokemukset ovat itse hommatuista vuokralaisista. Tällä hetkellä 80-90% yhdistyksen asunnoista on OVV:n vuokravälityksessä. Loput ovat peruja ajalta, jolloin hän hoiti itse asuntojen vuokrauksen alusta loppuun.

Mutta sitä mukaan, kun nämä vuokrasuhteet loppuvat niin annan asunnot OVV:n vuokravälitettäväksi, tai ainakin haluan, että sopimukset tehdään OVV:lla”. Tenhunen lupailee.

Hän myös kiittelee OVV:n palveluita niiden monipuolisuudesta. Sieltä voi valita minkä palvelun haluaa. Jos haluaa apua pelkästään sopimuspaperin laatimisen ja allekirjoituksen kanssa se onnistuu. Samoin onnistuu koko vuokrausprosessin ulkoistus. Tenhunen on hiljaa hetken ja virkkoo lopuksi:

”jos minä olisin tuollaista firmaa pyörittämässä niin en minä pystyisi noin hyvään lopputulokseen”.