OVV Asuntopalvelut

Miltä kotimaa ja kotikaupunki näyttävät ulkosuomalaisen silmin?

25.01.2016

Kirjoittaja on palkittu kuopiolaislähtöinen matkabloggaaja ja yrittäjä, joka on päätynyt monen mutkan kautta asumaan Saksan Düsseldorfiin.

Moni suomalainen on jättänyt kotimaan taakseen, pakannut laukut ja muuttanut ulkomaille: on sanottu, että Suomen rajojen ulkopuolella asuu jopa yli miljoona ulkosuomalaista (lähde: Ulkosuomalaisparlamentti). Syitä muuttoon on monia. Monia lähtijöitä kiehtovat opiskelu- ja työmahdollisuudet, jonkun maailmalle vie rakkaus tai seikkailunhalu. Osa ulkosuomalaisista on maailmalla väliaikaisesti ja palaa takaisin kotiin ennemmin tai myöhemmin, osa taas ei palaa koskaan. Yksi asia on kuitenkin lähestulkoon varma. Ulkomailla asumisen jälkeen Suomi ei enää näyttäydy entisellään. Kotimaa muuttuu, ja ulkomaanvuosina ihminen muuttuu väistämättä itsekin.

Poissaolon jälkeen synnyinmaan näkee uusin silmin

Lähdin maailmalle kahdeksan vuotta sitten. Syy ulkomaille muuttooni oli se perinteinen: halusin nähdä maailmaa ja Kuopion kulmat tuntuivat liian pieniltä ja niin nähdyiltä. Ulkomailla opiskelu oli itselleni loistava mahdollisuus kokea uutta ja laajentaa maailmankuvaa: päädyin ensin neljäksi vuodeksi Skotlantiin, ja sen jälkeen aloitin jatko-opinnot Lontoossa. Lontoon jälkeen olen asunut Taiwanin pääkaupungissa Taipeissa ja Saksan Düsseldorfissa.

Ulkomailla asuessa Suomea tulee helposti katsottua ruusunpunaisten lasien läpi

Kuopio, joka lähtiessäni minua kovin kyllästytti, näyttäytyykin nyt yhtäkkiä paikka jonne muutosta tulee usein haaveiltua. Maailmalla kulkiessa omien kotikulmien arvostus kasvaa kun huomaa, että täydellistä kaupunkia saati maata ei taida olla olemassakaan. On myös totta, että mitä kauemmin Suomesta on poissa, sitä mukaa kuva synnyinmaasta tuuppaa romantisoitumaan. Eikä se ihme ole. Suomi ei ole enää maa, jossa ulkosuomalainen elää tavallista arkea. Se on maa, jossa käydään lomailemassa ja usein näillä lomilla nautitaan ne kuuluisat rusinat pullasta. Arkiset ongelmat eivät ole enää ongelmia, koska ne eivät itseä kosketa: esimerkiksi syksyn pimeys ja auton ikkunoiden raappaaminen kohmeisin käsin 30 asteen pakkasessa ovat kuin muisto vain. Seuraan paljon ulkosuomalaisten blogeja ja vaihdan heidän kanssaan kuulumisia esimerkiksi Facebookissa. Väitän, että kuvailemani ajatusmalli on melko yleinen ulkosuomalaisten keskuudessa: Suomi näyttäytyy lintukotona, jonne haikaillaan pitkin vuotta ja matkataan lomilla suurin odotuksin.

Tunnistan myös itseni ylläolevasta kuvailusta. Koen Suomen paljon positiivisemmassa valossa kuin ennen, pääosin pienten arkista elämää helpottavien juttujen kautta. Olen oppinut arvostamaan asioita, joita en ennen osannut. Käytän tässä tekstissa havainnoivana esimerkkinä Kuopiota, sillä se on ainoa suomalainen kaupunki johon minulla on kosketuspintaa. Ensinnäkin, miljoonakaupungeissa asunessa on oppinut antamaan arvoa Kuopion rauhallisuudelle, luonnon läheisyydelle ja sen puhtaudelle. Välimatkat ovat lyhyet, ja elämää ehtii elämään sen sijaan että viettäisi leijonanosan päivästä ruuhkissa istuen tai työmatkaillen. Esimerkiksi Lontoossa 1,5 tunnin työmatka suuntaansa ei ole millään tapaa erikoinen asia, ja päivät venyvät usein pitkiksi.

Arjen luksukseksi lasken myös liikuntamahdollisuudet, joita ei tarvitse kaukaa etsiä: luonto alkaa useimmalla Kuopion asukkaalla lähes kotiovelta. Kallavesi on lähellä asuit missäpäin kaupunkia tahansa ja kaupungin ylpeys, Puijo, on asia josta moni kaupunki maailmalla maksaisi mansikoita saadakseen vastaavan paikan kaupunkinsa keskustaan. En minä Puijoakaan Kuopiossa asuessani osannut hyödyntää, lähinnä koulun hiihtotunneilla se aiheutti ärsytystä. Mutta arvatkaas kuinka usein nyt tekee mieli hiihtämään tai metsälenkeille, kun tietää että se ei ole mahdollista? Tai vaikka marjastamaan, mikä sekin on aikamoista luksusta maailman mittakaavassa? Vuodenaikojakin arvostaa poissaollessaan ihan eri tavalla, ja olen jopa alkanut pitämään niistä kaikista. Suomen ilmasto ei ole missään nimessä helppo, mutta siinä on paljon hyvää ja suuria luonnonkatastrofeja ei ole. Tämä lisää turvallisuuden tunnetta. Taipein riesana olivat taifuunit ja maanjäristykset, Skotlannissa puolestaan satoi ja myrskysi erittäin paljon. Luminen suomalainen maisema on monen kaukana vietetyn talven jälkeen upea ilmestys ja 30 asteen pakkaset ovat eksotiikkaa parhaimmillaan. Toki tietäen, että kohta pääsee taas inhimillisempien lämpötilojen pariin. Kesän yöttömien öiden valoisaa fiilistä ja aikaisia aamuja tulee myös muisteltua tippa silmässä. Ne loputtomat itikkaparvetkin jotenkin kummasti unohtuvat siinä kaihossa.

Muualla asuessa ymmärtää myös sen, että Suomi on toimiva yhteiskunta, jossa asioiden voi olettaa toimivan niinkuin on sovittu ja lähes jokaiselle on annettu mahdollisuus pärjätä elämässä muunmuuassa koulutuksen kautta, taustaan katsomatta. Asumisen taso on myös korkea millä mittarilla tahansa ja todettakoon, että ei muuten ole ikävä UK:n talvea ja yksinkertaisia ikkunoita. Lämmin koti on arjen ilo, josta suomalaiset saavat nauttia.

Suomeen paluu ei välttämättä kuitenkaan vastaa mielikuvia

Kuten yllä totesin, uskon että iso osa ulkosuomalaisista sopii jokseenkin tässä tekstissä asettamaani lokeroon: Suomi on maa jonne kaivataan ja joka aiheuttaa haikeutta, mutta siitä on myös ehditty vieraantua. Kuinka moni ihan oikeasti sitten haaveilee Suomeen paluusta, onkin jo eri juttu. Elämä on rakennettu muualle, ja mielikuvat synnynmaasta eivät aina vastaa nykytotuutta. Moni on pettynyt: Suomi ei ollutkaan se unelmien Suomi, vaan vuosien tai jopa vuosikymmenten poissaolon jälkeen maa onkin aivan eri paikka josta aikoinaan ponnistettiin maailmalle. Osa viihtyy, osa ei. Muutama asia mietityttää myös itseäni negatiivisessa mielessä, mikäli muutto tulisi joskus ajankohtaiseksi. Suomen älytön sääntely, pikkuasioihin puuttuminen sekä negatiivinen ilmapiiri saavat minut usein pudistamaan päätäni. Harva kansa on yhtä sisäänpäinkääntynyt kuin suomalaiset ja ilo puuttuu ihmisistä ja katukuvasta – ihminen on Suomessa lopulta aika yksin. Ei tarvitse lähteä Englantia ja Saksaa kauemmaksi huomatakseen, että ihmiset viettävät paljon enemmän aikaa toistensa kanssa.

Suomeen paluu voisi olla karu kokemus tai se voi olla unelmien paluu juurille. Mene ja tiedä. En välttämättä tule paluuta koskaan kokemaan sillä mieheni työ pitänee meidät maailmalla vielä pitkään, mutta siihen asti tyydyn haaveilemaan. Ja se voi olla ihan hyvä juttu se haaveilu, joka pitää synnyinmaan pienenä paratiisina syvällä ajatuksissa.